Hannele Arvonen

Hannele Arvonen

Project Info

Project Description

Viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa pienviljelijäperheessä Pyhärannassa Varsinais-Suomessa maa- ja metsätalouden parissa. Opiskeli USA:ssa kansainvälisiä suhteita ja kieliä, palasi tutkinnon jälkeen Suomeen ja päätyi metsäteollisuuteen, opiskeli metsänhoitajaksi Helsingin yliopistossa. Toiminut metsäteollisuudessa Suomessa, Saksassa ja Venäjällä ja 1990-luvun lopusta Ruotsissa. Toimii nykyään pienen rakennus- ja korjausalan kasvuyrityksen toimitusjohtajana ja osakkaana, lisäksi erilaisissa hallitustehtävissä Suomessa ja Ruotsissa. Jäsenenä Kungliga Ingenjörsvetenskapsakademienissa, Skogsnäringens teknikissä sekä Kungliga Skogs- och Lantbruksakademienissa. Pitää kuntoa yllä joogalla, juoksulla ja voimaharjoittelulla. Uskoo, että kaikki on mahdollista, jos vain tahtoa on, ja että asiat järjestyvät.