Marcus Risberg

Marcus Risberg

Project Info

Project Description

Syntynyt Helsingissä, muutti 3-vuotiaana Ahvenanmaalle. Vietti lapsuutensa Maarianhaminan merenkulkukaupungissa suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden solmupisteessä. Heitti lanttia, lähtisikö opiskelemaan itään vai länteen. Länsi voitti ja sen myötä Tukholman yliopiston lakitieteellinen tiedekunta. Päätyi siitä huolimatta Silja Linen, Nokian ja Microsoftin finanssipuolen tehtäviin. Työskenteli Tallink Siljan toimitusjohtajana Tukholmassa 2015–2021, sen jälkeen Destination Gotlandin toimitusjohtajana. Viettää suuren osan vapaa-aikaa perheen, siis paremman puoliskon ja kolmen lapsen, kanssa. Matkat suuntautuvat usein perheen toiseen kotiin Ahvenanmaalle. Arvostaa iloisten ystävien seuraa, mielellään hyvän ruoan ja juoman äärellä.