Ann-Cathrine Jungar

Ann-Cathrine Jungar

Project Info

Project Description

Syntynyt ja varttunut Pietarsaaressa. Opiskellut Turussa ja Italiassa sekä väitellyt Uppsalan yliopistosta. Toimii valtio-opin dosenttina ja lehtorina Södertörnin yliopistossa. Johtaa useita tutkimushankkeita sekä osallistuu Pohjolan ja Euroopan populistisia oikeistoradikaalisia puolueita tutkiviin tutkimushankkeisiin. Aiemmin tutkinut parlamentarismia, hallitusten muodostamista, kansallisten parlamenttien ja EU:n suhdetta, kansanäänestyksiä ja tasa-arvoa. Valittiin Ruotsin 50 vaikutusvaltaisimman akateemikon joukkoon vuonna 2014 Dagens Samhälle -lehden toimesta. Tuntee itsensä pohjoismaalaiseksi ja eurooppalaiseksi. Palavia kiinnostuksen kohteita ovat ihmisen ja yhteiskunnan tutkiminen ja ymmärtäminen kirjallisuuden välityksellä sekä irlantilainen lurcher-koirarotu ja kuntoilu.