Finska Akademien eli ”suomalainen akatemia” on Ruotsissa toimivien mutta jollain tavalla Suomeen kytkeytyvien henkilöiden aatteellinen yhdistys.
Akatemian tarkoituksena on tarjota jäsenilleen hyödyllistä tietoa, mielenkiintoisia suhteita ja innoitusta sekä tilaisuus keventää sydäntään. Akatemia kokoontuu tiedonhaun, seurustelun ja viihteen merkeissä. Se on aatteista ja etujärjestöistä riippumaton ja valitsee itse jäsenensä.
Akatemia pohtii usein taiteeseen ja kulttuuriin, historiaan ja nykyaikaan sekä luovuuteen ja johtamiseen liittyviä aiheita. Se voi julkaista keskustelujaan katsoessaan tämän aiheelliseksi.
Finska Akademien kokoontuu kerran kuukaudessa paitsi kesäaikaan.
Finska Akademien otti v. 2017 käyttöön ensimmäisen mentoriohjelmansa. Lue lisää tästä.
Kaiken kukkuraksi ruotsalaisnaisilla oli päällään toppatakit! Kollegani tokaisi, että sellaisia kenkiä ja takkeja hän käyttää vain laskettelulomilla tuntureilla! Hän ihmetteli, eikö Ruotsissa tunnettu työpaikoilla dress codea.
Olin kiinnostunut kulutustuotteista, mainoksista ja markkinoinnista, ja tästä syystä minua pidettiin pinnallisena eikä minua otettu vakavasti. Mitä onkaan simppeli parfyymi kunnialliseen paperikoneeseen verrattuna?
Pessimistisen tulkinnan (kenties suomalaisen, jos ennakkoluuloihin on uskominen) mukaan viinapullo on jo puolityhjä, kun taas norjalainen absolutisti nyrpistää nenäänsä samalle vaaralliselle pullolle ja sanoo sen olevan vielä puolitäynnä.
Ei ehkä ole yllättävää, että Liisa Keltikangas-Järvinen valittiin taannoin ’Vuoden professoriksi’ Suomessa. Hänen sanomansa on, että sosiaalisuus on epätieteellinen kupla.
Valittajan päämääränä on levittää ongelmia, ei ratkaista niitä. Mikäli valittajan haluaa kiertää kaukaa − ilman, että on vaarana itse päätyä muiden kanssa valittajan haaviin − on aivan ensimmäiseksi tärkeää varmistaa, että ei itse ajaudu valittamisen ansaan. On oikeastaan olemassa vain yksi hyvä vastaus: ”Ja millaista ratkaisua sinä sitten olit ajatellut?”
Tulevaisuuden suurkuluttajat eivät tule katsomaan nk. tv-tv:tä. Tv-tv:llä tarkoitetaan tv:tä erityisessä laatikossa, jota iäkkäämmät kutsuvat televisioksi. Nykyäänhän tv:tä ja vaikka mitä muutakin voi katsoa mm. tietokoneella ja kännykällä.
Parasta kirjaa ei ole vielä kirjoitettu. Parasta ravintolaa ei ole vielä avattu. Pyörä on keksittävä uudelleen kerta toisensa jälkeen, ennennäkemättömissa muodoissa ja kulttuureissa, loputtomiin.
Poliitikot välttävät väärinymmärryksiä pysymällä tiukasti asiassa, mutta samalla he antavat oudon rajoittuneen vaikutelman, josta ikään kuin puuttuu jotain − jotain, mitä me kaikki arkena käytämme itse. Huumoria.
Tästä syystä päällikkö seisoo tuolla ja puhuu kuville. Ja puhuu. Puhuja ei todennäköisesti ole mikään retoriikan ihmelapsi. Esitelmän lopussa hän esittää pakollisen kysymyksen: ”Onko teillä kysyttävää?”
Ruotsalainen oli hyvin turhautunut, sillä asiasta syntyi niin paljon puhetta. ”Me ruotsalaiset viestimme selkeämmin emmekä toista muiden ajatuksia.” Kyllä varmaan. Jätin mainitsematta, että juuri samoin suomalaiset kuvailevat ruotsalaisten viestintää.
Johtajan tärkein tehtävä on luoda itselleen mahdollisuuksia golfin pelaamiseen, purjehtimiseen tai akvarellien maalaamiseen sillä välin, kun hänen organisaationsa saavuttaa uusia voittoja.
Ensimmäinen kysymykseni oli: ”Missä tietokoneet ovat?” Osaston työntekijät tuijottivat minua kuin avaruusoliota.
Suomessa johtajan sallitaan olla johtaja. Ruotsissa johtajan odotetaan olevan sellainen, joka hakee hyväksyntää toimilleen. Ruotsissa vastuu saadaan, Suomessa se otetaan.
Minut koettiin usein karkeaksi, vaikka se ei ollut tarkoitukseni. Ruotsissa pitää osata puhua oikeilla kielikoodeilla.
Poliittiset ja eurooppalaiset visiot eivät ole ruotsalaisten erikoisalaa. Tähdet laskettiin alas yleviltä sijoiltaan ja asetettiin niin matalalle, että kaikki pystyisivät hyppäämään niiden ylitse.
Kaikkein mieluiten ruotsalaiset olisivat halunneet, että muut kansat olisivat ensin testanneet vuosituhannen vaihteen haasteet, ennen kuin Ruotsikin joutui ottamaan ensiaskeleensa tuntemattomalle 2000-luvulle.